keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kuulumiset rv 25+4

Onpas vierähtänyt aikaa kun olen viimeksi saanut aikaiseksi kirjotella. Oon ollut varsin väsynyt, hemoglobiini on alle sadan, mikä vaikuttaa suuresti väsymyksen määrään. Selkä oireilee edelleen ja paljon.

Meillä oli rakenneultra 4.4., rakenteissa oli kaikki ok. Tosin kätilö olisi voinut olla parempikin, hän zoomaili pikkuisen sydäntä pitkän aikaa ja oli koko ajan aivan hiljaa. Tässä ajassa itse ehdin jo säikähtää, ettei kaikki olekaan hyvin. Luojan kiitos, mitään ei kuitenkaan löytynyt. Muutenkin rakenneultrakäynti oli pettymys kaikkineen; toiminta oli kuin liukuhihnalla ja saatiin vain parit niin epätarkat kuvat, ettei niistä juurikaan edes erota, että on vauvaa kuvattu. Pääasia kuitenkin, että kaikki on hyvin.

Hankintoja on tehty myös reippaasti. Vaunut on hankittu tai ostimme Emmaljungan rattaat ja rattaisiin vaunukopan. Rattaat sekä vaunukoppa käytettyinä, mutta molemmat viime vuoden mallistoa ja käyttöä siis takana n. puolisen vuotta. Viikonloppuna saan nämä ihanuudet vihdoin kotiin hypisteltäviksi :)
Vaatteita on myös kivasti jo kertynyt, mutta ihan alkuajan vaatteita pitäisi hankkia vielä lisää. Myös tulevat isovanhemmat ovat innostuneet jo hankkimaan kaikenlaista. Eilen tuleva mummu totesikin kaupassa, että ensi vuonna ostellaan vappupalloja kilpaa! :D

Nimiäkin on jo vähän katseltu, molempia mielyttää enemmän vanhat, mutta nykyaikaan sopivat nimet. Ei mitään liian erikoisia nimiä. Hauskaa puuhaa, tosin mun mielestä mitään ei voi päättää ennen kuin lapsi on sylissä ja on ehtinyt vähän tutustua tapaukseen tarkemmin.

Vauveli on varsin aktiivinen tapaus, potkuja tulee päivittäin ja paljon. Olo on kuin nyrkkeilysäkillä. Olimme eilen istumassa iltaa vappua viettäen ja ilmeisesti ympärillä oleva hälinä kiinnosti niin paljon, että vauva innostui riekkumaan ihan tosissaan. Potkuja sateli jatkuvalla syötöllä. Parhaat paikat potkia on ehdottomasti ylävatsa ja alavatsa juuri äidin virtsarakon päältä. Maanantaina nauratti kun kävin suihkussa ja silloinkin vauva polki juurikin virtsarakon päällä. Masun päältä tunnusteltaessa tuntuikin selvästi pienen jalka <3 Ja mitäpä tekee vauva, potkaisee takaisin :) Taitaa olla jääräpää mukelo! <3