Mistähän sitä taas aloittais? Pää on niin täynnä ajatuksia kun vaan voi ikinä olla. Ensinnäkin jännitän jo etukäteen tulevaa lääkäriaikaa ja PALJON. En tiedä, mitä siltä käynniltä odottaisin. Toivoisin toki, että jotain konkreettista alkaisi tapahtua, ainakin että saisin vastauksia. 10 päivää piinaa edessä. Eiköhän ne asiat siellä sitten selviä -tätä hoen itselleni jo lähes mantramaisesti.
Tuntuu, että kaikesta pitäisi saada päätöksiä aikaan. Ja pitäisi tietää vastauksia. Pitäisi pystyä vakuuttamaan muut omista ajatuksistaan, päätöksistä. Ja tämä kaikki pitäisi vielä esittää niin ympäripyöreästi kuin vain voi, varsinkin jos utelun kohteena on tulevaisuus ja lapset. Välillä tuntuu, että olen kuin avoin kirja, jota kaikki lukevat ilman luetunymmärtämisen ongelmia. Onkohan niin todella?
Olen ollut nyt syksyn aikana useammassakin eri tilanteessa, joissa muut ihmiset kysyvät näistä vauva-asioista ihan suoraan.
"Jokos teille on tulossa vauva? Onko se edes suunnitelmissa? No mutta, onhan teillä täällä tilaa elää vaikka isommallakin perheellä."
Oma äitini on tässä sarjassa ihan oma pisteensä i:n päällä. Pitkin viime vuoden loppua, alkuvuotta ja nyt syksyä kohden aina vain suoremmassa sarjassa äitini heittelee näitä fraaseja. Äitini ei tiedä meidän vauvakuvioista mitään muuta kun, että sitten-joskus-kun-sen-aika-on -tiedon. Epäilemättä hän varmasti kuitenkin epäilee jotain, ainakin luulee, että meillä on asiasta ollut puhetta.
Nyt oikeastaan tämä aihe tulee aina vain lähemmäksi minua. En tiedä, mitä tuleva lääkäriaika tulee olemaan. Mitä se tuo tullessaan. Eikä sitä pitäisi edes ressata etukäteen. Jännäillä vain. Mutta, jos paljastuukin jotain, mikä vaikeuttaa tätä koko asiaa. Omalla tavallaan heitot ovat tottakai ihan harmittomia ja kauniitakin ajatuksia, mutta missä vaiheessa ne tekevät liian kipeää. Onhan ne nyttenkin jo sillä asteella, että joka kerta se liikauttaa minussa jotain. Joka kerta kasvoistani näkyy suuri salaisuus tai näin ainakin ajattelen asian olevan. Tiedän, että omalle äidilleni olen kuin avoin kirja, peili joka peilaa kaiken takaisin. Vielä nämä heitot jaksavat suurimmaksi osaksi vain naurattaa, vaikka joka kerta se kolahtaakin. Tänäänkin miehen kanssa myöhemmin puhuttiin, että hyvän heiton se äitee taas heitti. Olihan se kerrassaan varsinainen oivallus.
Ja se mikä on huvittavinta tässä kaikessa, on se, että itseni pitäisi olla sanavalmis näissä tilanteissa.
Vastauksia, ajatuksia ja päätöksiä.Ympäripyöreästi, salaperäisesti ja niin, ettei tule paljastaneeksi liikaa.
Että kyllä, kyllä se on sellainen allas, missä on hyvä vauvan pylly pestä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti